Paluu

Olen palannut Suomeen. Itse asiassa palasin jo kuukausi sitten, mutta nyt on ensimmäinen hetki kun ehdin istahtaa alas ja hengittää syvään. Olen nähnyt ystäviä, olen kiertänyt Suomea, olen käynyt töissä ja kastellut kukkia. Elämä alkaa vähitellen kulkea uomillaan ja huomaan, että kaipaan Ranskasta esimerkiksi aurinkoa (Tampereella on ollut pilvistä miltei koko ajan) ja oikeaa patonkia, jossa on rapean kova kuori ja pehmeä sisusta.

Kuitenkin, paluu on sujunut yllättävän helposti. Olin valmis kriisiin. Siirtymäaikaan. Itkuun. Ikävä minulla tietenkin on sinne. Mutta samalla olen tyytyväinen myös kaikkeen, mitä Suomella on tarjottavana.

Nyt ryhdyn kirjoittamaan ranskan kielistä kieliharjoitteluraporttia yliopistolle ja muistelen lisää kulunutta lukuvuotta. Ehkä myöhemmin palaan tänne ja kirjoitan lisää kokemuksista. Nyt vain halusin sanoa, että olen taas Suomessa. Elämä jatkuu täällä, mutta haaveissa on jo seuraava ulkomaanmatka.

Lähtö

Huomenna matkustan raitiovaunulla viimeisen kerran tässä aurinkoisessa etelän kaupungissa ja nostan matkalaukkuni linja-autoon, joka kuljettaa minut 800 kilometriä pohjoiseen, kaupunkiin, jota on myös kutsuttu yhdeksi maailman romanttisimmaksi kaupungiksi.

Sieltä matka jatkuu muutaman mutkan kautta Suomeen. Kotiin.

Tuntuu tosi kummalta ajatella, että 9 kuukautta kestänyt ajanjakso elämässäni on lähestymässä loppua. Vaikka lähtö Montpellieristä on jo huomenna, en ole vielä oikein ymmärtänyt sen todellisuutta. Luultavasti se iskee sitten kun istun linja-auton kyytiin ja illan hämärtyessä tutut seudut jäävät taakse.

Tämä vuosi on ollut monia asioita. Monia asioita, jotka jo etukäteen kuvittelin, mutta myös monia asioita, joita en edes osannut ajatella.

Vielä en kirjoita hyvästejä, koska olen vielä täällä.
Vielä meillä on aikaa.

C'est la grève

C’est la grève! – ”Nyt on lakko!”

Kun saavuin Ranskaan viime syksynä, tiesin, että täällä on tapana lakkoilla useammin ja ehkäpä pienemmistä syistä kuin meillä koto-Suomessa. Syksyllä kaikki menikin ihan hyvin. Muutamana päivänä naureskelin, kun luin lehdistä, että junat olivat lakkoilleet tai että paikallisliikenne oli taas lakossa jossain päin Ranskaa.

Tänä keväänä lakot ovat kuitenkin tulleet aivan liian lähelle. Toinen yliopistoista, jossa minun oli tarkoitus opiskella, on protestoinut ja lakkoillut helmikuun alusta alkaen ja viime viikolla sähköpostiin kolahti viesti, jossa todettiin lakon jatkuvan määrittelemättömän ajan. Samalla opiskelija vaativat sekä yliopiston rehtorin eroa että presidentti Emmanuel Macronin eroa. Macron on ollut ajamassa muutoksia yliopistojen pääsyvaatimuksiin.

Samaan aikaan Ranskan kansallinen rautatieyhtiö SNCF on ilmoittanut lakkoilevansa kolmen kuukauden aikana 36 päivää, koska hallitus on suunnitellut uudistuksia yhtiön toimintaan. Lisäksi lentoyhtiö AirFrance on ilmoittanut lakoista, koska lentokoneiden henkilökunta vaatii itselleen 6 prosentin palkankorotusta. Lentoja siis perutaan monena päivänä, ja lentoyhtiö menettää valtavan summan rahaa.

Tällä hetkellä päivitän Ranskassa voimassa olevia lakkoilmoituksia listaavaa cestlagreve.fr-nettisivua tiuhaan tahtiin, jotta saisin varmuuden, että lentääkö AirFrance lentonsa muutaman viikon päästä, kun minun oli tarkoitus lentää sisaruksiani vastaan Pariisiin. Jos lentoja ei lennetä, täytyy tarkistaa sivustolta myös junien kulkeminen ja jos mikään muu ei auta niin sitten joudun varmaan turvautumaan hitaaseen, mutta ainoaan vaihtoehtoon: linja-autoon.

Ranskalaisten lakkojen sinnikkyys jaksaa vieläkin yllättää, sillä ne jatkuvat pitkään ja vaikuttavat arkipäivän toimintaan. Samalla tuntuu, että neuvottelut eivät tuota koskaan tulosta, sillä kumpikaan osapuoli ei ole valmis antamaan periksi vaateistaan. Omat periaatteet pidetään, oli mikä oli.

En usko, että Suomessa näin laajamittaiset ja yhtäaikaiset lakot ja protestoinnit olisivat mahdollisia. Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu hoitaa omat hommansa niin, että ei vahingossakaan aiheuta muille mitään vahinkoa. Ranskassa taas kaikki nauttivat lakkoilusta ja sen suomista vapaapäivistä: kun julkinen liikenne lakkoilee kaikilla ei ole mahdollisuutta kulkea työpaikalle, joten hyvällä tuurilla saattaa saada palkallisen etätyöpäivän. Ja totta kai lakko aloitetaan ennen kuin neuvottelut, jotta voidaan näyttää, kuinka suuri voima kansalla on.

*

Teksti on julkaistu alunperin Kalajokilaakso-lehden Visiitti-palstalla perjantaina 6.4.2018

Kohti keltaista

Herään kirkkaan auringon loisteeseen.

Sokaistun keltaisesta valosta, mutta hymyilen silti: minulla on aurinko, minulla on lupaus keväästä. 

Hymyilen samalla kun puristan sitruunoista mehua. Hymyilen koska valo virtaa ikkunoista ja näyttää kaiken selvempänä kuin koskaan.

100 Kieli on koti

Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi 6.12.2017, Montpellier, Ranska

Äidinkieli

Hetkittäin minulla on suunnaton ikävä kotiin, Suomeen, sinne missä ihmiset puhuvat minulle tuttua kieltä ja ajattelevat minulle tutulla tavalla. Äidinmaidossa me olemme imeneet itseemme kielen, joka tulee aina olemaan osa meitä.

Näiden vajaan neljän kuukauden aikana, jotka olen viettänyt Ranskassa, olen huomannut, että kieli on minulle erittäin tärkeä elementti. Olen huomannut, että kieli määrittää ja vaikuttaa niin monta asiaa. Olen avoin ja innokas tutustumaan uusiin kulttuureihin, uusiin kieliin, uusiin ajatuksiin. Koen silti, että voin ilmaista itseäni parhaiten rakkaalla äidinkielelläni. Muistan joskus Suomessa ajatelleeni, että voisin ihan hyvin muuttaa ulkomaille koko elämäkseni. Nyt en ole asiasta niinkään varma.

Totta kai olen erittäin onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus viettää aikaa täällä eteläisessä Euroopassa ja tutustua uusiin ajatuksiin, laajentaa kielitaitoani ja oppia uusia tapoja ilmaista itseäni. Samalla olen kuitenkin huomannut, että äidinkieli on yhteisö, josta ei noin vain pääse eroon. Se on myös yhteisö, johon on hankala päästä sisään ulkopuolisena.

 

Kieli ja mieli

Kirjallisuuden opiskelijana olen oppinut lukemaan paljon erilaista kaunokirjallisuutta. Monessa romaanissa itse tarina on se, joka vetää puoleensa ja kiehtoo, mutta minulle on usein jopa tarinaa tärkeämpi se kieliasu ja ne metaforat ja viittaukset jotka muodostavat tarinan. Rakastan pieniä nokkelia alluusioita (epäsuora viittaus kaunokirjalliseen tai muuhun teokseen, TTP), joilla tekstiin voi saada niin paljon lisää syvyyttä. Ja kun kirjoitan itse, yritän luoda kontekstien verkon, joka on huomaamaton, mutta avautuessaan lukijalle tuottaa iloisia oivalluksia. Teksti ja kieli ei ole pelkästään viestinnän väline vaan myös oivalluksia ja tunteita.

Rakastan tyhmiä suomenkielisiä sanaleikkejä. Rakastan siteerata radion listahittien sanoituksia ja väännellä niitä tilanteeseen sopivaksi. Tällaiseen leikittelyyn kielitaitoni ja kompetenssini ei riitä vielä vierailla kielillä.

Vieraassa kieliympäristössä eläminen on ajoittain raskasta, kun energiaa kuluu pelkästään pakollisen tiedon vastaanottamiseen ja välittämiseen. Jokaiseen kieleen liittyy niin paljon erilaisia tasoja, että niiden omaksuminen on kovan työn takana. Viestinnällisen tason saavuttaa yleensä, kun opiskelee kieliopin perusteet ja arkipäivän tilanteisiin liittyvän sanaston, mutta silloinkin on välillä vaikea tietää mitä sanaa tulisi käyttää missäkin yhteydessä. Millaisia konnotaatioita sanoihin liittyy? Jokainen suomalainen varmasti tunnistaa sen, miten erilaisen sävyn puheeseen tuo, kun käyttää kirjakielisiä muotoja persoonapronomineista puhekielisten muotojen sijasta (minä – mä, mää …). Välillä vierasta kieltä käyttäessä on vaikea tietää mitä sanaa jossain tilanteessa tulisi käyttää: Mikä on vihan, suuttumuksen ja ärsyyntyneisyyden ero? Suomenkielinen sana ”viha” voidaan kääntää ranskaksi sekä sanalla ”la haine” että sanalla ”la colère”, mutta ne ovat kuitenkin eri tunteita.

Kielen rakenteet ja käytössä olevat sanat vaikuttavat mielenkiintoisella tavalla siihen mihin kielen puhuja esimerkiksi kiinnittää huomiota. Ranskaa tai jopa englantia puhuttaessa täytyy kiinnittää enemmän huomioita ihmisten sukupuoliin, koska kieliopin rakenteen vaativat sukupuolen ilmaisemista esimerkiksi persoonapronomineja käytettäessä.

Kliseisenä esimerkkinä voi myös ajatella, sitä, miten monella tavalla ja erilaisilla nyansseilla suomalainen voi kuvata lunta, kun taas monesta muusta kielestä löytyy ehkä vain yksi sana lumelle. Tämä esimerkki osoittaa, että kulttuuri ja ympäristö muokkaavat kieltä, mutta samalla kieli muokkaa sitä, miten me näemme ympäröivän maailman.

Kelluva kieli

Kieli kelluu kulttuurin pinnalla ja heijastaa koko ajan kulttuuria, mutta myös ihmisiä, jotka käyttävät sitä. Jokainen kulttuuri pohjaa tiettyihin teoksiin ja tiettyihin sanontoihin, joita ulkomaalaisena on vaikea ottaa haltuun, koska niiden määrä saattaa olla niin valtava. Tällainen kulttuurinen pääoma on valtavan arvokasta.

Suomessa me kaikki tunnemme jollain tasolla Kalevalaa tai Aleksis Kiven ja Eino Leinon tuotantoa, ja meille on luontevaa käyttää noita pohjatekstejä uusien kielellisten ilmausten taustana. Siksi olikin hauskaa huomata, kun koko kansan rakastama Cheek julkaisi kappaleen nimeltä ”Keinu”, joka lainaa Eino Leinon ”Jumalten keinu” –nimisestä runosta. Näin Cheek liittää itsenä mielenkiintoisella tavalla suomalaiseen runouden perinteeseen.

Me kaikki kellumme jossain omituisessa kielen, kulttuurin ja ihmisyyden välimaastossa ja pyrimme ilmaisemaan tunteitamme kielellämme, mutta myös kulttuuriimme kirjoitetulla normeilla. Jo itse kieli on osa kultuuria, koska onhan jokainen kieli oma luonnollisella tavalla keinotekoinen rakenteensa. Eri kieliyhteisöllä on erilaisia normeja samojen asioiden ilmaisuun. Kieli on viestinnän ja yhteistyön väline. Kieli on yhteenkuuluvuuden väline. Kieli on yhteisö, joka hahmottaa maailmaa samojen kehysten lävitse.

Me olemme yhteisö. Me olemme kieli. Me muutumme kielen mukana ja kieli muuttuu meidän mukanamme. Kotini on siellä, missä voin puhua äidinkieltäni.

*

Jos aihe kiinnostaa enemmän niin Yleisradion lähettämässä Aristoteleen kantapään jaksossa käsiteltiin muutama vuosi sitten sitä, miten eri kielet tuottavat erilaista ajattelua. https://areena.yle.fi/1-3046641

86 Vuodenaikojen vaihtuminen

Katson ikkunasta ulos ja näyttää ihan kesältä. Suomalaiselta kesältä kun aurinko kurkkii pilvenreunan takaa ja tuuli houjuttaa puita rauhalliseen tahtiin.
Katson kalenteria ja huomaan, että on jo marraskuun loppu. Ensi viikolla alkaa joulukuu ja saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Kaupoissa soi joulumusiikki ja koko kaupunki on pukeutunut kirkkaisiin valoihin.

Iltaisin ulkona tuoksuu raikas syksy: kirpeä, pakkasen tuoksu, mätänevät lehdet.

Mieleni elää suomalaisia vuodenaikoja, elän vielä syksyä, vaikka minun pitäisi valmistautua jo pian joulua varten. Olen hämmentynyt. Kohta on joulu. Missä on lumi? Valkoinen lumi tuo mukanaan joulun. Ja silti joulu on vain ihmisten mielissä, sillä joulu on kaikkialla, etelässä ja pohjoisessa.

70 / minulla on suunnaton ikävä

Minulla on suunnaton ikävä

- monikerroksisia ikkunalaseja
- lattialämmitystä
- Abloyn lukkoja
- toimivaa wi-fiä
- suomalaisen ruokakaupan maustehyllyä
- opettajien powerpoint-esityksiä
- yliopiston ravintolan rupuista salaattipöytää.

***

Maanantaina heräsin ja syksy oli täällä. Maa oli kostean märkää ja kylmä tuuli puhalsi kasvoille aamulla. Aurinko kurkisti paksujen harmaiden pilvien takaa kirkkaan keltaisena, mutta sen lämpö ei enää yltänyt minulle asti. Siitä asti olen palellut täällä. Keskuslämmitys meni päälle kolme päivää sitten, mutta patteri on edelleenkin vain kädenlämpöinen, joten aamulla ei tee mieli nousta sängystä. Ehkä ranskalaiset joskus huomaa, että lattialämmitys on aika hieno asia, ja että ikkunoissa ja seinissä voi olla vähän eristeitäkin, vaikka kesällä täällä onkin lämmin.

Kuitenkin, olen iloinen, että nyt voin käyttää villapaitoja ja käyttää villakangastakkia ja nahkakenkiä.

41 / olen kotona

Kuukausi täällä ja tunnen olevani kotona.

Olen kotona vaikka viimeviikolla sulake paloi ja kulkukorttini ei enää tahtonut päästää minua takaisin sisään.

Olen kotona ja viihdyn pienessä yksiössäni. Olen kotona tässä leppoisassa kaupungissa, jossa aurinko lämmittää vielä lokakuussa. Välillä tuntuu, että olen lomalla, kun aurinko lämmittää melkein liikaa ja puistoissa kasvaa palmuja.

Yllätyin kuinka nopeasti sopeuduin elämään Euroopan toisella laidalla. Luulen, että se on todiste siitä, että ihmiset ovat erittäin sopeutuvaisia, mutta myös siitä, että me kaikki ihmiset olemme jollain tapaa samanlaisia vaikka kulttuurisia eroja silti riittää.

  
  

Muutama huomio Ranskasta, ranskalaisista ja ranskasta:

1 - Älä koskaan mene shoppailemaan lauantaina, koska silloin kaikki paikalliset pakkautuvat kauppakeskuksiin.

2 - Sunnuntaina on turha kuvitella tekevänsä ostoksia tai oikeastaan mitään, sillä koko kaupunki uinuu ja ihmiset viettävät aikaa perheensä kanssa. (Suurin osa ruokakaupoistakin on kiinni.)

3 - Pankit, virastot, ravintolat ja melkein kaikki paikat pitävät jossain vaiheessa iltapäivää tunnin tai kahden tauon.

4 - WC-paperi saattaa olla vaaleanpunaista tai se saattaa tuoksua vaniljalta tai laventelilta.

5 - Fyysinen läheisyys: Keskustelukumppania kosketetaan paljon luontevammin kuin Suomessa. Poskisuudelmat.

6 - Aikataulut: Mihinkään ei tarvitse saapua ajoissa sillä mikään ei koskaan ala ihan sovittuun aikaan ja jopa 15 minuutin myöhästyminen on ihan sallittua.

7 - Opiskelijoille suurin osa museoista on ilmaisia ja suurin yllätys minulle oli, että paikallinen eläintarha on kaikille kävijöille ilmainen.

28 Avignonin sillalla

Sunnuntai on ranskalaisille pyhä. Silloin kokoonnutaan perheen kanssa puistoihin ja puutarhoihin ja syödään hyvää ruokaa. Kaupungin kadut autioituvat, sillä ulkona kulkevat vain harvat turistit ja joku joka yrittää etsiä vielä avoinna olevaa leipomoa tai kauppaa, josta saisi illalliselle tarvittavat patongit.

       

Joki liplattaa rauhallisesti eteenpäin ja kalat polskivat rantapoukamassa, joka on kasvanut täyteen ruokoja. On pysähtyneen lämmin kesäpäivä ja kaikkialla on valoa ja yhteisöllisyyttä.

19 Marseille

Viikonloppuna matkasin yhdentoista muun Erasmus-opiskelijan kanssa Marseilleen. Ihan muuten vaan, katsomaan nähtävyyksiä ja nauttimaan yhteisestä ajasta. Ostin tottakai itselleni tuliaisiksi Marseillen saippuaa (savon de Marseille) ja huomasin viikonlopun aikana, että yksitoista ihmistä on hieman liian iso porukka kaupunkilomalle. Vaikka meillä oli hauskaa, niin ihmisten määrä johti pakostakin odotteluun ja turhaan säätämiseen.

Vanha satama (vieux port)  oli erittäin kaunis ja viihtyisä. Kun sain kuulla, että pääsin vaihtoon Montpellieriin, luulin pitkään, että kyseessä on jokin Marseillen kaltainen satamakaupunki, jossa on paljon rantaviivaa ja sinistä merta vasten valkoisena hohtavia purjeveneitä. Totuus on kuitenkin se, että Montpellierin ja Välimeren välissä on 20 kilometriä suolan tuhoamaa maata ja rämeikköä. Mutta kyllä Montpellierkin on kaunis ja pidän sen pikkukaupungin leppoisuudesta ehkä kuitenkin enemmän kuin vaikkapa Marseillen tai Pariisin kiireestä.

  

Marseillessa vietetyn viikonlopuna aikana tein päätelmän, että (kärjistetysti) miltei jokaisesta ranskalaisesta kaupungista löytyy kirkko tai katedraali joka on nimetty Neitsyt Marian mukaan Notre Dameksi. Lisäksi jokaisesta kaupungista löytyy: Kenraali ja presidentti Charles de Gaullelle omistettu katu tai aukio. Paikka (katu, koulu, jne.) joka kantaa Victor Hugon tai jonkun muun kuuluisan ranskalaisen kirjailijan nimeä. Riemukaari (l'arc de triomphe), joita rakennettiin kaupunkeihin 1800-luvulla sotavoittojen kunniaksi. Aukio, stadion tai muu vastaava joka on omistettu joko Ranskalle, Euroopalle tai vapaudelle (Place de France, Stade de France, Place de l'Europe, Place de la liberté...). 

Ranskalaisilla on omituinen halu nimettä paikkoja, kouluja, rakennuksia, yliopistoja, asemia ja oikeastaan kaikkea mahdollista pyhimysten, sotasankareiden, poliitikkojen, kirjailijoiden ja oikeastaan kenen tahansa (yleensä kuitenkin miehen) nimellä. Kyllähän sitä tehdään Suomessakin, mutta jotenkin mittakaava on täällä aivan eri kuin meillä.

Eniten minua on yllättänyt kuitenkin ehkä se, että olen törmännyt jo monessa kaupungissa paikannimeen Place du 8 mai 1945 (suomeksi Vuoden 1945 toukokuun kahdeksannen päivän aukio, päivämäärä viittaa toisen maailmansodan päättymispäivään). Paikannimiin liittyvä historia ja henkilöiden ja tapahtumien kunnioittaminen on mielenkiintoinen piirre ranskalaisessa yhteiskunnassa, joka tuntuu minusta muutenkin kankeammalta ja perinteitäkunnioittavammalta kuin minulle tuttu Suomi.

***

Jos jaksoit lukea tänne asti, niin jätä jälki itsestäsi ja klikkaa alta jotain kolmesta vaihtoehdosta: kiinnostavaa, kamalaa, tsemppiä.