Lähtö

Huomenna matkustan raitiovaunulla viimeisen kerran tässä aurinkoisessa etelän kaupungissa ja nostan matkalaukkuni linja-autoon, joka kuljettaa minut 800 kilometriä pohjoiseen, kaupunkiin, jota on myös kutsuttu yhdeksi maailman romanttisimmaksi kaupungiksi.

Sieltä matka jatkuu muutaman mutkan kautta Suomeen. Kotiin.

Tuntuu tosi kummalta ajatella, että 9 kuukautta kestänyt ajanjakso elämässäni on lähestymässä loppua. Vaikka lähtö Montpellieristä on jo huomenna, en ole vielä oikein ymmärtänyt sen todellisuutta. Luultavasti se iskee sitten kun istun linja-auton kyytiin ja illan hämärtyessä tutut seudut jäävät taakse.

Tämä vuosi on ollut monia asioita. Monia asioita, jotka jo etukäteen kuvittelin, mutta myös monia asioita, joita en edes osannut ajatella.

Vielä en kirjoita hyvästejä, koska olen vielä täällä.
Vielä meillä on aikaa.

86 Vuodenaikojen vaihtuminen

Katson ikkunasta ulos ja näyttää ihan kesältä. Suomalaiselta kesältä kun aurinko kurkkii pilvenreunan takaa ja tuuli houjuttaa puita rauhalliseen tahtiin.
Katson kalenteria ja huomaan, että on jo marraskuun loppu. Ensi viikolla alkaa joulukuu ja saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Kaupoissa soi joulumusiikki ja koko kaupunki on pukeutunut kirkkaisiin valoihin.

Iltaisin ulkona tuoksuu raikas syksy: kirpeä, pakkasen tuoksu, mätänevät lehdet.

Mieleni elää suomalaisia vuodenaikoja, elän vielä syksyä, vaikka minun pitäisi valmistautua jo pian joulua varten. Olen hämmentynyt. Kohta on joulu. Missä on lumi? Valkoinen lumi tuo mukanaan joulun. Ja silti joulu on vain ihmisten mielissä, sillä joulu on kaikkialla, etelässä ja pohjoisessa.

41 / olen kotona

Kuukausi täällä ja tunnen olevani kotona.

Olen kotona vaikka viimeviikolla sulake paloi ja kulkukorttini ei enää tahtonut päästää minua takaisin sisään.

Olen kotona ja viihdyn pienessä yksiössäni. Olen kotona tässä leppoisassa kaupungissa, jossa aurinko lämmittää vielä lokakuussa. Välillä tuntuu, että olen lomalla, kun aurinko lämmittää melkein liikaa ja puistoissa kasvaa palmuja.

Yllätyin kuinka nopeasti sopeuduin elämään Euroopan toisella laidalla. Luulen, että se on todiste siitä, että ihmiset ovat erittäin sopeutuvaisia, mutta myös siitä, että me kaikki ihmiset olemme jollain tapaa samanlaisia vaikka kulttuurisia eroja silti riittää.

  
  

Muutama huomio Ranskasta, ranskalaisista ja ranskasta:

1 - Älä koskaan mene shoppailemaan lauantaina, koska silloin kaikki paikalliset pakkautuvat kauppakeskuksiin.

2 - Sunnuntaina on turha kuvitella tekevänsä ostoksia tai oikeastaan mitään, sillä koko kaupunki uinuu ja ihmiset viettävät aikaa perheensä kanssa. (Suurin osa ruokakaupoistakin on kiinni.)

3 - Pankit, virastot, ravintolat ja melkein kaikki paikat pitävät jossain vaiheessa iltapäivää tunnin tai kahden tauon.

4 - WC-paperi saattaa olla vaaleanpunaista tai se saattaa tuoksua vaniljalta tai laventelilta.

5 - Fyysinen läheisyys: Keskustelukumppania kosketetaan paljon luontevammin kuin Suomessa. Poskisuudelmat.

6 - Aikataulut: Mihinkään ei tarvitse saapua ajoissa sillä mikään ei koskaan ala ihan sovittuun aikaan ja jopa 15 minuutin myöhästyminen on ihan sallittua.

7 - Opiskelijoille suurin osa museoista on ilmaisia ja suurin yllätys minulle oli, että paikallinen eläintarha on kaikille kävijöille ilmainen.

15 Uudessa kodissa

Nyt on torstai-ilta ja tämä on minun yhdestoista päiväni Montpellierissä.

Tästä kaupungista tulee minulle uusi koti, jossa tulen viettämään ainakin seuraavat yhdeksän kuukautta. Tämä vähä päälle viikko, jonka olen nyt täällä viettänyt on kulunut pääasiassa pakollisia ostoksia tehdessä ja kaikkea muka virallista hoitaessa. Ryntäsin heti ensimmäiseksi lähimpään markettiin  ja hain sieltä siivousvälineet ja kuurasin pienen asuntoni putipuhtaaksi. Seuraavana päivänä menin ratikalla Ikeaan ostamaan kaikki kodin tärkeimmät asiat, joita ilman ei voi elää (huonekasvi (appelé Jean-Baptiste), tyyny, kattila...). Viime viikolla yötkin olivat hurjan lämpimiä, mutta nyt minusta jo tuntuu, että auringon laskiessa lämpötila laskee niin alas, että peitto olisi ihan kiva olla olemassa, vaikka pelkällä pussilakanalla pärjää edelleenkin.

Vaikka asuin Tampereellakin pienessä yksiössä (26 neliömetriä) niin en kyllä ole vielä tottunut tähän asuntovaunua tai ruotsinlaivan hyttiä muistuttavaan käytävään, joka on nykyään mun koti. Täältä löytyy kaikki tarpeellinen, mutta ei todellakaan mitään ylimääräistä. Eniten minulla on ikävä lattiatilaa, jossa voin maata meritähtiasennossa ilman, että käteni hipovat asunnon seiniä.

  

  

Mielenkiintoisia huomioita asunnosta (Tulette huomaamaan vuoden edetessä, että rakastan kirjoittaa erilaisia listoja ja ilmaista asioita, niin sanottujen ranskalaisten viivojen avulla.):

- Asunnossani on 14 neliömetriä pinta-alaa.

- Tähän tilaan on ahdettu enemmän kaappeja ja säilytystilaa kuin Tampereen asuntooni.

- Kylpyhuone saattaa myös olla hitusen isompi kuin Tampereella.

- "Keittiössäni" on vain liesi, lavuaari ja jääkaappi. Vielä ei ole tullut ikävä uunia, mutta leipominen on kyllä kivaa, joten täytyy ehkä löytää joku kaveri, jolla on uuni. Olen kuitenkin onnellinen, että minulla on edes nämä, jotta voin laittaa itselleni ruokaa ja keittää aamulla kahvit ihan omassa rauhassa ilman ylimääräisiä ihmiskontakteja.

- Asun neljännessä kerroksessa ja tässä rakennuksessa ei tietenkään ole hissiä, joten joudun harrastamaan hyötyliikuntaa.

- Asuntola on periaatteessa ympärivuorokautisesti vartioitu ja aina kun lähden asunnostani, tarvitsen mukaani carte de résident -kortin, jolla voin todistaa asuvani täällä. (Lisäksi tarvitsen kulkulätkän pääportille, kulkukortin omaan rakennukseeni ja avaimen omaan "asuntooni".) Vaikka tämä kuulostaa vähän pelottavalta niin kyllä täällä saa vapaasti kulkea ja tänne saa tuoda vieraitakin päiväsaikaan.

Maanantaina aloitin ensimmäiset kurssit ja olen ollut joka päivä aivan liian väsynyt, koska ranskan kielen ymmärtäminen vie minulta kaikki voimat. Onneksi suurin osa kursseistani on ollut ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kanssa, joten niillä ollaan aloitettu asiat ihan nollasta niin olen pysynyt perässä vähän huonommallakin kielitaidolla. Kirjoitan lisää ranskalaisesta yliopistosta, kunhan pääsen vähän syvemmälle sisään siihen ja aloitan loputkin kurssini.

Ainiin, sen vielä sanon, että olen tutustunut täällä jo moneen Erasmus-opiskelijaan ja olen löytänyt jo oman "kaveriporukan", jonka kanssa on mukava viettää aikaa. Olen myös yllättynyt ranskalaisesta avoimuudesta ja ekstroverttiydestä, sillä esimerkiksi eilen kaksi poikaa pyysi minut liittymän heidän seuraansa ennen luentoa juomaan kahvia. Vaihdettiin kuulumisia ja kerroin kuka olen mistä tulen mitä teen. Kaikille oli luonnollista, että olin mukana ryhmässä (välillä kyllä olin hieman kiusaantunut, koska he puhuivat niin nopeasti, että en todellakaan pysynyt koko aikaa perässä mistä nyt juteltiin). Kuitenkin. Tarinan opetus on varmaan se, että on ainoastaan minusta itsestäni kiinni, jos en saa täältä paikallisia ranskaa puhuvia kavereita tai edes tuttavia.