Lähtö

Huomenna matkustan raitiovaunulla viimeisen kerran tässä aurinkoisessa etelän kaupungissa ja nostan matkalaukkuni linja-autoon, joka kuljettaa minut 800 kilometriä pohjoiseen, kaupunkiin, jota on myös kutsuttu yhdeksi maailman romanttisimmaksi kaupungiksi.

Sieltä matka jatkuu muutaman mutkan kautta Suomeen. Kotiin.

Tuntuu tosi kummalta ajatella, että 9 kuukautta kestänyt ajanjakso elämässäni on lähestymässä loppua. Vaikka lähtö Montpellieristä on jo huomenna, en ole vielä oikein ymmärtänyt sen todellisuutta. Luultavasti se iskee sitten kun istun linja-auton kyytiin ja illan hämärtyessä tutut seudut jäävät taakse.

Tämä vuosi on ollut monia asioita. Monia asioita, jotka jo etukäteen kuvittelin, mutta myös monia asioita, joita en edes osannut ajatella.

Vielä en kirjoita hyvästejä, koska olen vielä täällä.
Vielä meillä on aikaa.

C'est la grève

C’est la grève! – ”Nyt on lakko!”

Kun saavuin Ranskaan viime syksynä, tiesin, että täällä on tapana lakkoilla useammin ja ehkäpä pienemmistä syistä kuin meillä koto-Suomessa. Syksyllä kaikki menikin ihan hyvin. Muutamana päivänä naureskelin, kun luin lehdistä, että junat olivat lakkoilleet tai että paikallisliikenne oli taas lakossa jossain päin Ranskaa.

Tänä keväänä lakot ovat kuitenkin tulleet aivan liian lähelle. Toinen yliopistoista, jossa minun oli tarkoitus opiskella, on protestoinut ja lakkoillut helmikuun alusta alkaen ja viime viikolla sähköpostiin kolahti viesti, jossa todettiin lakon jatkuvan määrittelemättömän ajan. Samalla opiskelija vaativat sekä yliopiston rehtorin eroa että presidentti Emmanuel Macronin eroa. Macron on ollut ajamassa muutoksia yliopistojen pääsyvaatimuksiin.

Samaan aikaan Ranskan kansallinen rautatieyhtiö SNCF on ilmoittanut lakkoilevansa kolmen kuukauden aikana 36 päivää, koska hallitus on suunnitellut uudistuksia yhtiön toimintaan. Lisäksi lentoyhtiö AirFrance on ilmoittanut lakoista, koska lentokoneiden henkilökunta vaatii itselleen 6 prosentin palkankorotusta. Lentoja siis perutaan monena päivänä, ja lentoyhtiö menettää valtavan summan rahaa.

Tällä hetkellä päivitän Ranskassa voimassa olevia lakkoilmoituksia listaavaa cestlagreve.fr-nettisivua tiuhaan tahtiin, jotta saisin varmuuden, että lentääkö AirFrance lentonsa muutaman viikon päästä, kun minun oli tarkoitus lentää sisaruksiani vastaan Pariisiin. Jos lentoja ei lennetä, täytyy tarkistaa sivustolta myös junien kulkeminen ja jos mikään muu ei auta niin sitten joudun varmaan turvautumaan hitaaseen, mutta ainoaan vaihtoehtoon: linja-autoon.

Ranskalaisten lakkojen sinnikkyys jaksaa vieläkin yllättää, sillä ne jatkuvat pitkään ja vaikuttavat arkipäivän toimintaan. Samalla tuntuu, että neuvottelut eivät tuota koskaan tulosta, sillä kumpikaan osapuoli ei ole valmis antamaan periksi vaateistaan. Omat periaatteet pidetään, oli mikä oli.

En usko, että Suomessa näin laajamittaiset ja yhtäaikaiset lakot ja protestoinnit olisivat mahdollisia. Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu hoitaa omat hommansa niin, että ei vahingossakaan aiheuta muille mitään vahinkoa. Ranskassa taas kaikki nauttivat lakkoilusta ja sen suomista vapaapäivistä: kun julkinen liikenne lakkoilee kaikilla ei ole mahdollisuutta kulkea työpaikalle, joten hyvällä tuurilla saattaa saada palkallisen etätyöpäivän. Ja totta kai lakko aloitetaan ennen kuin neuvottelut, jotta voidaan näyttää, kuinka suuri voima kansalla on.

*

Teksti on julkaistu alunperin Kalajokilaakso-lehden Visiitti-palstalla perjantaina 6.4.2018

86 Vuodenaikojen vaihtuminen

Katson ikkunasta ulos ja näyttää ihan kesältä. Suomalaiselta kesältä kun aurinko kurkkii pilvenreunan takaa ja tuuli houjuttaa puita rauhalliseen tahtiin.
Katson kalenteria ja huomaan, että on jo marraskuun loppu. Ensi viikolla alkaa joulukuu ja saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Kaupoissa soi joulumusiikki ja koko kaupunki on pukeutunut kirkkaisiin valoihin.

Iltaisin ulkona tuoksuu raikas syksy: kirpeä, pakkasen tuoksu, mätänevät lehdet.

Mieleni elää suomalaisia vuodenaikoja, elän vielä syksyä, vaikka minun pitäisi valmistautua jo pian joulua varten. Olen hämmentynyt. Kohta on joulu. Missä on lumi? Valkoinen lumi tuo mukanaan joulun. Ja silti joulu on vain ihmisten mielissä, sillä joulu on kaikkialla, etelässä ja pohjoisessa.

70 / minulla on suunnaton ikävä

Minulla on suunnaton ikävä

- monikerroksisia ikkunalaseja
- lattialämmitystä
- Abloyn lukkoja
- toimivaa wi-fiä
- suomalaisen ruokakaupan maustehyllyä
- opettajien powerpoint-esityksiä
- yliopiston ravintolan rupuista salaattipöytää.

***

Maanantaina heräsin ja syksy oli täällä. Maa oli kostean märkää ja kylmä tuuli puhalsi kasvoille aamulla. Aurinko kurkisti paksujen harmaiden pilvien takaa kirkkaan keltaisena, mutta sen lämpö ei enää yltänyt minulle asti. Siitä asti olen palellut täällä. Keskuslämmitys meni päälle kolme päivää sitten, mutta patteri on edelleenkin vain kädenlämpöinen, joten aamulla ei tee mieli nousta sängystä. Ehkä ranskalaiset joskus huomaa, että lattialämmitys on aika hieno asia, ja että ikkunoissa ja seinissä voi olla vähän eristeitäkin, vaikka kesällä täällä onkin lämmin.

Kuitenkin, olen iloinen, että nyt voin käyttää villapaitoja ja käyttää villakangastakkia ja nahkakenkiä.

41 / olen kotona

Kuukausi täällä ja tunnen olevani kotona.

Olen kotona vaikka viimeviikolla sulake paloi ja kulkukorttini ei enää tahtonut päästää minua takaisin sisään.

Olen kotona ja viihdyn pienessä yksiössäni. Olen kotona tässä leppoisassa kaupungissa, jossa aurinko lämmittää vielä lokakuussa. Välillä tuntuu, että olen lomalla, kun aurinko lämmittää melkein liikaa ja puistoissa kasvaa palmuja.

Yllätyin kuinka nopeasti sopeuduin elämään Euroopan toisella laidalla. Luulen, että se on todiste siitä, että ihmiset ovat erittäin sopeutuvaisia, mutta myös siitä, että me kaikki ihmiset olemme jollain tapaa samanlaisia vaikka kulttuurisia eroja silti riittää.

  
  

Muutama huomio Ranskasta, ranskalaisista ja ranskasta:

1 - Älä koskaan mene shoppailemaan lauantaina, koska silloin kaikki paikalliset pakkautuvat kauppakeskuksiin.

2 - Sunnuntaina on turha kuvitella tekevänsä ostoksia tai oikeastaan mitään, sillä koko kaupunki uinuu ja ihmiset viettävät aikaa perheensä kanssa. (Suurin osa ruokakaupoistakin on kiinni.)

3 - Pankit, virastot, ravintolat ja melkein kaikki paikat pitävät jossain vaiheessa iltapäivää tunnin tai kahden tauon.

4 - WC-paperi saattaa olla vaaleanpunaista tai se saattaa tuoksua vaniljalta tai laventelilta.

5 - Fyysinen läheisyys: Keskustelukumppania kosketetaan paljon luontevammin kuin Suomessa. Poskisuudelmat.

6 - Aikataulut: Mihinkään ei tarvitse saapua ajoissa sillä mikään ei koskaan ala ihan sovittuun aikaan ja jopa 15 minuutin myöhästyminen on ihan sallittua.

7 - Opiskelijoille suurin osa museoista on ilmaisia ja suurin yllätys minulle oli, että paikallinen eläintarha on kaikille kävijöille ilmainen.

28 Avignonin sillalla

Sunnuntai on ranskalaisille pyhä. Silloin kokoonnutaan perheen kanssa puistoihin ja puutarhoihin ja syödään hyvää ruokaa. Kaupungin kadut autioituvat, sillä ulkona kulkevat vain harvat turistit ja joku joka yrittää etsiä vielä avoinna olevaa leipomoa tai kauppaa, josta saisi illalliselle tarvittavat patongit.

       

Joki liplattaa rauhallisesti eteenpäin ja kalat polskivat rantapoukamassa, joka on kasvanut täyteen ruokoja. On pysähtyneen lämmin kesäpäivä ja kaikkialla on valoa ja yhteisöllisyyttä.

19 Marseille

Viikonloppuna matkasin yhdentoista muun Erasmus-opiskelijan kanssa Marseilleen. Ihan muuten vaan, katsomaan nähtävyyksiä ja nauttimaan yhteisestä ajasta. Ostin tottakai itselleni tuliaisiksi Marseillen saippuaa (savon de Marseille) ja huomasin viikonlopun aikana, että yksitoista ihmistä on hieman liian iso porukka kaupunkilomalle. Vaikka meillä oli hauskaa, niin ihmisten määrä johti pakostakin odotteluun ja turhaan säätämiseen.

Vanha satama (vieux port)  oli erittäin kaunis ja viihtyisä. Kun sain kuulla, että pääsin vaihtoon Montpellieriin, luulin pitkään, että kyseessä on jokin Marseillen kaltainen satamakaupunki, jossa on paljon rantaviivaa ja sinistä merta vasten valkoisena hohtavia purjeveneitä. Totuus on kuitenkin se, että Montpellierin ja Välimeren välissä on 20 kilometriä suolan tuhoamaa maata ja rämeikköä. Mutta kyllä Montpellierkin on kaunis ja pidän sen pikkukaupungin leppoisuudesta ehkä kuitenkin enemmän kuin vaikkapa Marseillen tai Pariisin kiireestä.

  

Marseillessa vietetyn viikonlopuna aikana tein päätelmän, että (kärjistetysti) miltei jokaisesta ranskalaisesta kaupungista löytyy kirkko tai katedraali joka on nimetty Neitsyt Marian mukaan Notre Dameksi. Lisäksi jokaisesta kaupungista löytyy: Kenraali ja presidentti Charles de Gaullelle omistettu katu tai aukio. Paikka (katu, koulu, jne.) joka kantaa Victor Hugon tai jonkun muun kuuluisan ranskalaisen kirjailijan nimeä. Riemukaari (l'arc de triomphe), joita rakennettiin kaupunkeihin 1800-luvulla sotavoittojen kunniaksi. Aukio, stadion tai muu vastaava joka on omistettu joko Ranskalle, Euroopalle tai vapaudelle (Place de France, Stade de France, Place de l'Europe, Place de la liberté...). 

Ranskalaisilla on omituinen halu nimettä paikkoja, kouluja, rakennuksia, yliopistoja, asemia ja oikeastaan kaikkea mahdollista pyhimysten, sotasankareiden, poliitikkojen, kirjailijoiden ja oikeastaan kenen tahansa (yleensä kuitenkin miehen) nimellä. Kyllähän sitä tehdään Suomessakin, mutta jotenkin mittakaava on täällä aivan eri kuin meillä.

Eniten minua on yllättänyt kuitenkin ehkä se, että olen törmännyt jo monessa kaupungissa paikannimeen Place du 8 mai 1945 (suomeksi Vuoden 1945 toukokuun kahdeksannen päivän aukio, päivämäärä viittaa toisen maailmansodan päättymispäivään). Paikannimiin liittyvä historia ja henkilöiden ja tapahtumien kunnioittaminen on mielenkiintoinen piirre ranskalaisessa yhteiskunnassa, joka tuntuu minusta muutenkin kankeammalta ja perinteitäkunnioittavammalta kuin minulle tuttu Suomi.

***

Jos jaksoit lukea tänne asti, niin jätä jälki itsestäsi ja klikkaa alta jotain kolmesta vaihtoehdosta: kiinnostavaa, kamalaa, tsemppiä.

15 Uudessa kodissa

Nyt on torstai-ilta ja tämä on minun yhdestoista päiväni Montpellierissä.

Tästä kaupungista tulee minulle uusi koti, jossa tulen viettämään ainakin seuraavat yhdeksän kuukautta. Tämä vähä päälle viikko, jonka olen nyt täällä viettänyt on kulunut pääasiassa pakollisia ostoksia tehdessä ja kaikkea muka virallista hoitaessa. Ryntäsin heti ensimmäiseksi lähimpään markettiin  ja hain sieltä siivousvälineet ja kuurasin pienen asuntoni putipuhtaaksi. Seuraavana päivänä menin ratikalla Ikeaan ostamaan kaikki kodin tärkeimmät asiat, joita ilman ei voi elää (huonekasvi (appelé Jean-Baptiste), tyyny, kattila...). Viime viikolla yötkin olivat hurjan lämpimiä, mutta nyt minusta jo tuntuu, että auringon laskiessa lämpötila laskee niin alas, että peitto olisi ihan kiva olla olemassa, vaikka pelkällä pussilakanalla pärjää edelleenkin.

Vaikka asuin Tampereellakin pienessä yksiössä (26 neliömetriä) niin en kyllä ole vielä tottunut tähän asuntovaunua tai ruotsinlaivan hyttiä muistuttavaan käytävään, joka on nykyään mun koti. Täältä löytyy kaikki tarpeellinen, mutta ei todellakaan mitään ylimääräistä. Eniten minulla on ikävä lattiatilaa, jossa voin maata meritähtiasennossa ilman, että käteni hipovat asunnon seiniä.

  

  

Mielenkiintoisia huomioita asunnosta (Tulette huomaamaan vuoden edetessä, että rakastan kirjoittaa erilaisia listoja ja ilmaista asioita, niin sanottujen ranskalaisten viivojen avulla.):

- Asunnossani on 14 neliömetriä pinta-alaa.

- Tähän tilaan on ahdettu enemmän kaappeja ja säilytystilaa kuin Tampereen asuntooni.

- Kylpyhuone saattaa myös olla hitusen isompi kuin Tampereella.

- "Keittiössäni" on vain liesi, lavuaari ja jääkaappi. Vielä ei ole tullut ikävä uunia, mutta leipominen on kyllä kivaa, joten täytyy ehkä löytää joku kaveri, jolla on uuni. Olen kuitenkin onnellinen, että minulla on edes nämä, jotta voin laittaa itselleni ruokaa ja keittää aamulla kahvit ihan omassa rauhassa ilman ylimääräisiä ihmiskontakteja.

- Asun neljännessä kerroksessa ja tässä rakennuksessa ei tietenkään ole hissiä, joten joudun harrastamaan hyötyliikuntaa.

- Asuntola on periaatteessa ympärivuorokautisesti vartioitu ja aina kun lähden asunnostani, tarvitsen mukaani carte de résident -kortin, jolla voin todistaa asuvani täällä. (Lisäksi tarvitsen kulkulätkän pääportille, kulkukortin omaan rakennukseeni ja avaimen omaan "asuntooni".) Vaikka tämä kuulostaa vähän pelottavalta niin kyllä täällä saa vapaasti kulkea ja tänne saa tuoda vieraitakin päiväsaikaan.

Maanantaina aloitin ensimmäiset kurssit ja olen ollut joka päivä aivan liian väsynyt, koska ranskan kielen ymmärtäminen vie minulta kaikki voimat. Onneksi suurin osa kursseistani on ollut ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kanssa, joten niillä ollaan aloitettu asiat ihan nollasta niin olen pysynyt perässä vähän huonommallakin kielitaidolla. Kirjoitan lisää ranskalaisesta yliopistosta, kunhan pääsen vähän syvemmälle sisään siihen ja aloitan loputkin kurssini.

Ainiin, sen vielä sanon, että olen tutustunut täällä jo moneen Erasmus-opiskelijaan ja olen löytänyt jo oman "kaveriporukan", jonka kanssa on mukava viettää aikaa. Olen myös yllättynyt ranskalaisesta avoimuudesta ja ekstroverttiydestä, sillä esimerkiksi eilen kaksi poikaa pyysi minut liittymän heidän seuraansa ennen luentoa juomaan kahvia. Vaihdettiin kuulumisia ja kerroin kuka olen mistä tulen mitä teen. Kaikille oli luonnollista, että olin mukana ryhmässä (välillä kyllä olin hieman kiusaantunut, koska he puhuivat niin nopeasti, että en todellakaan pysynyt koko aikaa perässä mistä nyt juteltiin). Kuitenkin. Tarinan opetus on varmaan se, että on ainoastaan minusta itsestäni kiinni, jos en saa täältä paikallisia ranskaa puhuvia kavereita tai edes tuttavia.

9 huomiota Ranskasta, ranskalaisista ja ranskasta

1 - Suojakerroin 30 ei välttämättä ole sittenkään riittävästi minulle.

2 - Jokaiselle viranomaiselle ja jokaiseen toimistoon pitää toimittaa vähintään yksi passikuva. Tieto ei myöskään siirry sähköisesti tai paperilla huoneesta toiseen vaan minun täytyy käydä täyttämässä miltei samat lomakkeet erikseen jokaisessa paikassa. Kaikkialle täytyy aina jonottaa. Lisäksi jokainen toimisto haluaa, että tuon edellisestä toimistosta milloin minkäkin nimisen leimalla varustetun lomakkeen.

3 - Ranskasta on mahdoton löytää suomalaisille tuttua ruudullista luentopaperia. Enkä todellakaan osta kaunokirjoitusapuviivoilla varustettua paperia, vaikka se voisi tehdäkin hyvää käsialalleni.

4 - Joistakin supermarketeista saa ostosten yhteydessä alekuponkeja ja kaikkea mahdollista alkoholista farkkuihin myydään tarjouksella osta 2 ja maksat toisesta -50%.

5 - Montpellierin hanavesi maistuu limaiselta.

6 - Kaupungilta on miltei mahdoton saada riittävän suurta kupillista kahvia, sillä ranskalaiset ovat ihastuneet omituiseen vaaleapaahtoiseen kahviinsa, joka tarjoillaan espressokupeista. (Onneksi otin mukaani AeroPressin niin saan herätettyä itseni joka aamu.)

7 - Luennot saattavat alkaa yliopistolla jo 0815.

8 - Montpellierissä annetaan kolme poskisuudelmaa (oikea vasen oikea).

9 - Ranskalaisilla on joku omituinen obsessio avaimiin, oviin ja lukkoihin. Täällä minulla on asuntooni kaksi erillistä kulkulätkää ja yksi avain. Tarvitsen näitä kaikkia, että pääsen sisään asuntooni. Pariisissa airbnb-kämppäämme oli kolme avainta ja yksi kulkulätkä ja meidän piti aina avata 4 ovea, että pääsimme sinne sisään.