41 / olen kotona

Kuukausi täällä ja tunnen olevani kotona.

Olen kotona vaikka viimeviikolla sulake paloi ja kulkukorttini ei enää tahtonut päästää minua takaisin sisään.

Olen kotona ja viihdyn pienessä yksiössäni. Olen kotona tässä leppoisassa kaupungissa, jossa aurinko lämmittää vielä lokakuussa. Välillä tuntuu, että olen lomalla, kun aurinko lämmittää melkein liikaa ja puistoissa kasvaa palmuja.

Yllätyin kuinka nopeasti sopeuduin elämään Euroopan toisella laidalla. Luulen, että se on todiste siitä, että ihmiset ovat erittäin sopeutuvaisia, mutta myös siitä, että me kaikki ihmiset olemme jollain tapaa samanlaisia vaikka kulttuurisia eroja silti riittää.

  
  

Muutama huomio Ranskasta, ranskalaisista ja ranskasta:

1 - Älä koskaan mene shoppailemaan lauantaina, koska silloin kaikki paikalliset pakkautuvat kauppakeskuksiin.

2 - Sunnuntaina on turha kuvitella tekevänsä ostoksia tai oikeastaan mitään, sillä koko kaupunki uinuu ja ihmiset viettävät aikaa perheensä kanssa. (Suurin osa ruokakaupoistakin on kiinni.)

3 - Pankit, virastot, ravintolat ja melkein kaikki paikat pitävät jossain vaiheessa iltapäivää tunnin tai kahden tauon.

4 - WC-paperi saattaa olla vaaleanpunaista tai se saattaa tuoksua vaniljalta tai laventelilta.

5 - Fyysinen läheisyys: Keskustelukumppania kosketetaan paljon luontevammin kuin Suomessa. Poskisuudelmat.

6 - Aikataulut: Mihinkään ei tarvitse saapua ajoissa sillä mikään ei koskaan ala ihan sovittuun aikaan ja jopa 15 minuutin myöhästyminen on ihan sallittua.

7 - Opiskelijoille suurin osa museoista on ilmaisia ja suurin yllätys minulle oli, että paikallinen eläintarha on kaikille kävijöille ilmainen.

28 Avignonin sillalla

Sunnuntai on ranskalaisille pyhä. Silloin kokoonnutaan perheen kanssa puistoihin ja puutarhoihin ja syödään hyvää ruokaa. Kaupungin kadut autioituvat, sillä ulkona kulkevat vain harvat turistit ja joku joka yrittää etsiä vielä avoinna olevaa leipomoa tai kauppaa, josta saisi illalliselle tarvittavat patongit.

       

Joki liplattaa rauhallisesti eteenpäin ja kalat polskivat rantapoukamassa, joka on kasvanut täyteen ruokoja. On pysähtyneen lämmin kesäpäivä ja kaikkialla on valoa ja yhteisöllisyyttä.

19 Marseille

Viikonloppuna matkasin yhdentoista muun Erasmus-opiskelijan kanssa Marseilleen. Ihan muuten vaan, katsomaan nähtävyyksiä ja nauttimaan yhteisestä ajasta. Ostin tottakai itselleni tuliaisiksi Marseillen saippuaa (savon de Marseille) ja huomasin viikonlopun aikana, että yksitoista ihmistä on hieman liian iso porukka kaupunkilomalle. Vaikka meillä oli hauskaa, niin ihmisten määrä johti pakostakin odotteluun ja turhaan säätämiseen.

Vanha satama (vieux port)  oli erittäin kaunis ja viihtyisä. Kun sain kuulla, että pääsin vaihtoon Montpellieriin, luulin pitkään, että kyseessä on jokin Marseillen kaltainen satamakaupunki, jossa on paljon rantaviivaa ja sinistä merta vasten valkoisena hohtavia purjeveneitä. Totuus on kuitenkin se, että Montpellierin ja Välimeren välissä on 20 kilometriä suolan tuhoamaa maata ja rämeikköä. Mutta kyllä Montpellierkin on kaunis ja pidän sen pikkukaupungin leppoisuudesta ehkä kuitenkin enemmän kuin vaikkapa Marseillen tai Pariisin kiireestä.

  

Marseillessa vietetyn viikonlopuna aikana tein päätelmän, että (kärjistetysti) miltei jokaisesta ranskalaisesta kaupungista löytyy kirkko tai katedraali joka on nimetty Neitsyt Marian mukaan Notre Dameksi. Lisäksi jokaisesta kaupungista löytyy: Kenraali ja presidentti Charles de Gaullelle omistettu katu tai aukio. Paikka (katu, koulu, jne.) joka kantaa Victor Hugon tai jonkun muun kuuluisan ranskalaisen kirjailijan nimeä. Riemukaari (l'arc de triomphe), joita rakennettiin kaupunkeihin 1800-luvulla sotavoittojen kunniaksi. Aukio, stadion tai muu vastaava joka on omistettu joko Ranskalle, Euroopalle tai vapaudelle (Place de France, Stade de France, Place de l'Europe, Place de la liberté...). 

Ranskalaisilla on omituinen halu nimettä paikkoja, kouluja, rakennuksia, yliopistoja, asemia ja oikeastaan kaikkea mahdollista pyhimysten, sotasankareiden, poliitikkojen, kirjailijoiden ja oikeastaan kenen tahansa (yleensä kuitenkin miehen) nimellä. Kyllähän sitä tehdään Suomessakin, mutta jotenkin mittakaava on täällä aivan eri kuin meillä.

Eniten minua on yllättänyt kuitenkin ehkä se, että olen törmännyt jo monessa kaupungissa paikannimeen Place du 8 mai 1945 (suomeksi Vuoden 1945 toukokuun kahdeksannen päivän aukio, päivämäärä viittaa toisen maailmansodan päättymispäivään). Paikannimiin liittyvä historia ja henkilöiden ja tapahtumien kunnioittaminen on mielenkiintoinen piirre ranskalaisessa yhteiskunnassa, joka tuntuu minusta muutenkin kankeammalta ja perinteitäkunnioittavammalta kuin minulle tuttu Suomi.

***

Jos jaksoit lukea tänne asti, niin jätä jälki itsestäsi ja klikkaa alta jotain kolmesta vaihtoehdosta: kiinnostavaa, kamalaa, tsemppiä.

15 Uudessa kodissa

Nyt on torstai-ilta ja tämä on minun yhdestoista päiväni Montpellierissä.

Tästä kaupungista tulee minulle uusi koti, jossa tulen viettämään ainakin seuraavat yhdeksän kuukautta. Tämä vähä päälle viikko, jonka olen nyt täällä viettänyt on kulunut pääasiassa pakollisia ostoksia tehdessä ja kaikkea muka virallista hoitaessa. Ryntäsin heti ensimmäiseksi lähimpään markettiin  ja hain sieltä siivousvälineet ja kuurasin pienen asuntoni putipuhtaaksi. Seuraavana päivänä menin ratikalla Ikeaan ostamaan kaikki kodin tärkeimmät asiat, joita ilman ei voi elää (huonekasvi (appelé Jean-Baptiste), tyyny, kattila...). Viime viikolla yötkin olivat hurjan lämpimiä, mutta nyt minusta jo tuntuu, että auringon laskiessa lämpötila laskee niin alas, että peitto olisi ihan kiva olla olemassa, vaikka pelkällä pussilakanalla pärjää edelleenkin.

Vaikka asuin Tampereellakin pienessä yksiössä (26 neliömetriä) niin en kyllä ole vielä tottunut tähän asuntovaunua tai ruotsinlaivan hyttiä muistuttavaan käytävään, joka on nykyään mun koti. Täältä löytyy kaikki tarpeellinen, mutta ei todellakaan mitään ylimääräistä. Eniten minulla on ikävä lattiatilaa, jossa voin maata meritähtiasennossa ilman, että käteni hipovat asunnon seiniä.

  

  

Mielenkiintoisia huomioita asunnosta (Tulette huomaamaan vuoden edetessä, että rakastan kirjoittaa erilaisia listoja ja ilmaista asioita, niin sanottujen ranskalaisten viivojen avulla.):

- Asunnossani on 14 neliömetriä pinta-alaa.

- Tähän tilaan on ahdettu enemmän kaappeja ja säilytystilaa kuin Tampereen asuntooni.

- Kylpyhuone saattaa myös olla hitusen isompi kuin Tampereella.

- "Keittiössäni" on vain liesi, lavuaari ja jääkaappi. Vielä ei ole tullut ikävä uunia, mutta leipominen on kyllä kivaa, joten täytyy ehkä löytää joku kaveri, jolla on uuni. Olen kuitenkin onnellinen, että minulla on edes nämä, jotta voin laittaa itselleni ruokaa ja keittää aamulla kahvit ihan omassa rauhassa ilman ylimääräisiä ihmiskontakteja.

- Asun neljännessä kerroksessa ja tässä rakennuksessa ei tietenkään ole hissiä, joten joudun harrastamaan hyötyliikuntaa.

- Asuntola on periaatteessa ympärivuorokautisesti vartioitu ja aina kun lähden asunnostani, tarvitsen mukaani carte de résident -kortin, jolla voin todistaa asuvani täällä. (Lisäksi tarvitsen kulkulätkän pääportille, kulkukortin omaan rakennukseeni ja avaimen omaan "asuntooni".) Vaikka tämä kuulostaa vähän pelottavalta niin kyllä täällä saa vapaasti kulkea ja tänne saa tuoda vieraitakin päiväsaikaan.

Maanantaina aloitin ensimmäiset kurssit ja olen ollut joka päivä aivan liian väsynyt, koska ranskan kielen ymmärtäminen vie minulta kaikki voimat. Onneksi suurin osa kursseistani on ollut ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kanssa, joten niillä ollaan aloitettu asiat ihan nollasta niin olen pysynyt perässä vähän huonommallakin kielitaidolla. Kirjoitan lisää ranskalaisesta yliopistosta, kunhan pääsen vähän syvemmälle sisään siihen ja aloitan loputkin kurssini.

Ainiin, sen vielä sanon, että olen tutustunut täällä jo moneen Erasmus-opiskelijaan ja olen löytänyt jo oman "kaveriporukan", jonka kanssa on mukava viettää aikaa. Olen myös yllättynyt ranskalaisesta avoimuudesta ja ekstroverttiydestä, sillä esimerkiksi eilen kaksi poikaa pyysi minut liittymän heidän seuraansa ennen luentoa juomaan kahvia. Vaihdettiin kuulumisia ja kerroin kuka olen mistä tulen mitä teen. Kaikille oli luonnollista, että olin mukana ryhmässä (välillä kyllä olin hieman kiusaantunut, koska he puhuivat niin nopeasti, että en todellakaan pysynyt koko aikaa perässä mistä nyt juteltiin). Kuitenkin. Tarinan opetus on varmaan se, että on ainoastaan minusta itsestäni kiinni, jos en saa täältä paikallisia ranskaa puhuvia kavereita tai edes tuttavia.

Alku 1-5

Loma Pariisissa alkaa olla ohi. Olen viettänyt kauniita päiviä tässä kaupungissa, jonka siluettia hallitsee korkea insinööritieteen taidonnäyte. Tänne ovat vuosikymmenten aikana taiteilijat tulleet insipiroitumaan, mutta minä olen vain lepuuttanut ajatuksiani ja kiertänyt nähtävyydeltä toiselle. Näin minun ei tarvitse ajatella tulevaa todellista elämää täällä Ranskassa.

Alkuviikosta minua vaivannut flunssa alkaa pikkuhiljaa olla muisto vain. Tämän illan missiona on pakata laukut uudestaan (onnistuin levittämään koko omaisuuteni airbnb-kämppäämme) ja huomenna matkaan junalla maan halki kohti Montpellieriä, paikka jossa kaikki vihdoin muuttuu todeksi.

   

Huomioita Ranskasta, ranskalaisista ja ranskasta (osa 1) :

- tapa jolla pitkulaista sokeripussia heilutetaan välinpitämättömästi ennen sen avaamista ja kaatamista kahviin

- kohteliaisuussanojen määrä

- jokaisesta korttelista löytyy boulangerie, josta voi aamulla hakea uunituoreen patongin

- katukuvassa ei näy ylipainoisia ihmisiä vaikka vehnäjauhon ja rasvan määrästä voisi muuta päätellä

- brasserie on olohuone, jossa madame juttelee rennosti kanta-asiakkaiden kanssa ja touhottaa muuten vain tiskin takana

- turistiravintoloissa tarjoilijat vaihtavat liian hanakasti englantiin, jos aloitan hieman epäröiden ranskaksi tai olen juuri ennen heille puhumista puhunut suomea (tähän liittyen tavoitteenani on seuraavalla Pariisin reissulla pystyä näpäyttämään näitä tarjoilijoita sujuvalla kielitaidolla)

Minut löytää myös Instagramista @aaabram_ , sinne päivitän kuvia elämästäni ja arjen kohokohdista.

Lähtöön 17 tuntia

Aamulla heräsin flunssaan ja räkään, mutta minun oli pakko nousta siivoamaan, jotta ehtisin tehdä kaiken järkevässä ajassa. Nyt istun junassa ja paine nenäonteloissa kasvaa ja silmät painuvat kiinni. Yritän keskittyä tervehtymiseen, mutta todellisuudessa en pysty keskittymään yhtään mihinkään.

Eilen aamuvuoron jälkeen hyvästelin työpaikkani. Myöhemmin illalla keitin ystäväni kanssa kattilallisen pastaa ja nostin käteeni jokaisen tavarani ja perustelin miksi haluan ottaa ne mukaan. Jos hävisin argumentoinnin, jouduin luopumaan tavarasta. Lopulta vain kauhistuin sitä materian määrää, minkä olin ahtanut 26 neliömetrin yksiööni ja tein hätiköityjä päätöksiä. Laitoin esimerkiksi roskikseen pussillisen ihan hyviä sukkia, jotka eivät vain mahtuneet matkalaukkuihin. Ja silti pakkasin matkalaukkuni turpean pyöreiksi.

Tampereen hyvästeleminen oli yllättävän helppoa. Voi tietenkin olla, että flunssaisena ja väsyneenä en ole vielä ihan käsittänyt mitä nyt tapahtuu. Viimeiset päivät olen juossut paikasta toiseen ja yrittänyt mahduttaa elämääni matkalaukkuihin. Tuntui kummalliselta ottaa seiniltä pois taulut ja kantaa monia tärkeitä asioita häkkivaraston miellyttävän tunkkaiseen tuoksuun. Pahinta oli kuitenkin luopua kirjoista. Oon koonnut mun kirjahyllyyn paljon klassikoita ja turvallisia kirjoja, joihin voi palata ja joihin liittyy hyviä muistoja. ja ne kaikki jäivät nyt tänne odottamaan minua.

Huomenna tähän aikaan olen jo Pariisissa (luultavasti luhistuneena matkalaukkujen ja reppujen alle jollain ahtaalla metroasemalla). Kerron ehkä myöhemmin lisää lähtemisen fiiliksistä, koska ainakin vielä oloni on niin epätodellinen, mutta myös miltei välinpitämättömän rauhallinen.

Ennen alkua

Lähtöön on vielä viisi päivää. Olen vihdoin saanut käytännön asiat hoidettua.

Sitä helpotuksen määrää ei voi sanoin kuvailla, kun auringon noustessa lakipisteeseen sain kaiken valmiiksi ja voin nyt kohdata kaiken uuden. Kaiken sen minkä syyskesän hehkuva aurinko valaisee. Minulla menee hetki tottua näkemään sokaisevassa valossa, mutta haluan nähdä uuden. Haluan kulkea klassikoiden jalanjäljissä, olla eurooppalainen. Olla utelias.

Viidennen auringonnousun mukana nousen minäkin lentokoneessa kohti mahtipontisena keikaroivaa Ranskaa. Mutta sitä ennen joudun vielä pakkaamaan kaiken tähdellisen matkalaukkuihin ja hyvästelemään satavuotisjuhlahumussa olevan kotimaani.

Tämä blogi tulee toimimaan tukikohtana, muistikirjana ja valokuva-albumina minulle itselleni ja kaikille teille, jotka haluatte seurata matkaani ja elämääni Etelä-Ranskassa Montpellierin kaupungissa.