Lähtö

Huomenna matkustan raitiovaunulla viimeisen kerran tässä aurinkoisessa etelän kaupungissa ja nostan matkalaukkuni linja-autoon, joka kuljettaa minut 800 kilometriä pohjoiseen, kaupunkiin, jota on myös kutsuttu yhdeksi maailman romanttisimmaksi kaupungiksi.

Sieltä matka jatkuu muutaman mutkan kautta Suomeen. Kotiin.

Tuntuu tosi kummalta ajatella, että 9 kuukautta kestänyt ajanjakso elämässäni on lähestymässä loppua. Vaikka lähtö Montpellieristä on jo huomenna, en ole vielä oikein ymmärtänyt sen todellisuutta. Luultavasti se iskee sitten kun istun linja-auton kyytiin ja illan hämärtyessä tutut seudut jäävät taakse.

Tämä vuosi on ollut monia asioita. Monia asioita, jotka jo etukäteen kuvittelin, mutta myös monia asioita, joita en edes osannut ajatella.

Vielä en kirjoita hyvästejä, koska olen vielä täällä.
Vielä meillä on aikaa.

100 Kieli on koti

Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi 6.12.2017, Montpellier, Ranska

Äidinkieli

Hetkittäin minulla on suunnaton ikävä kotiin, Suomeen, sinne missä ihmiset puhuvat minulle tuttua kieltä ja ajattelevat minulle tutulla tavalla. Äidinmaidossa me olemme imeneet itseemme kielen, joka tulee aina olemaan osa meitä.

Näiden vajaan neljän kuukauden aikana, jotka olen viettänyt Ranskassa, olen huomannut, että kieli on minulle erittäin tärkeä elementti. Olen huomannut, että kieli määrittää ja vaikuttaa niin monta asiaa. Olen avoin ja innokas tutustumaan uusiin kulttuureihin, uusiin kieliin, uusiin ajatuksiin. Koen silti, että voin ilmaista itseäni parhaiten rakkaalla äidinkielelläni. Muistan joskus Suomessa ajatelleeni, että voisin ihan hyvin muuttaa ulkomaille koko elämäkseni. Nyt en ole asiasta niinkään varma.

Totta kai olen erittäin onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus viettää aikaa täällä eteläisessä Euroopassa ja tutustua uusiin ajatuksiin, laajentaa kielitaitoani ja oppia uusia tapoja ilmaista itseäni. Samalla olen kuitenkin huomannut, että äidinkieli on yhteisö, josta ei noin vain pääse eroon. Se on myös yhteisö, johon on hankala päästä sisään ulkopuolisena.

 

Kieli ja mieli

Kirjallisuuden opiskelijana olen oppinut lukemaan paljon erilaista kaunokirjallisuutta. Monessa romaanissa itse tarina on se, joka vetää puoleensa ja kiehtoo, mutta minulle on usein jopa tarinaa tärkeämpi se kieliasu ja ne metaforat ja viittaukset jotka muodostavat tarinan. Rakastan pieniä nokkelia alluusioita (epäsuora viittaus kaunokirjalliseen tai muuhun teokseen, TTP), joilla tekstiin voi saada niin paljon lisää syvyyttä. Ja kun kirjoitan itse, yritän luoda kontekstien verkon, joka on huomaamaton, mutta avautuessaan lukijalle tuottaa iloisia oivalluksia. Teksti ja kieli ei ole pelkästään viestinnän väline vaan myös oivalluksia ja tunteita.

Rakastan tyhmiä suomenkielisiä sanaleikkejä. Rakastan siteerata radion listahittien sanoituksia ja väännellä niitä tilanteeseen sopivaksi. Tällaiseen leikittelyyn kielitaitoni ja kompetenssini ei riitä vielä vierailla kielillä.

Vieraassa kieliympäristössä eläminen on ajoittain raskasta, kun energiaa kuluu pelkästään pakollisen tiedon vastaanottamiseen ja välittämiseen. Jokaiseen kieleen liittyy niin paljon erilaisia tasoja, että niiden omaksuminen on kovan työn takana. Viestinnällisen tason saavuttaa yleensä, kun opiskelee kieliopin perusteet ja arkipäivän tilanteisiin liittyvän sanaston, mutta silloinkin on välillä vaikea tietää mitä sanaa tulisi käyttää missäkin yhteydessä. Millaisia konnotaatioita sanoihin liittyy? Jokainen suomalainen varmasti tunnistaa sen, miten erilaisen sävyn puheeseen tuo, kun käyttää kirjakielisiä muotoja persoonapronomineista puhekielisten muotojen sijasta (minä – mä, mää …). Välillä vierasta kieltä käyttäessä on vaikea tietää mitä sanaa jossain tilanteessa tulisi käyttää: Mikä on vihan, suuttumuksen ja ärsyyntyneisyyden ero? Suomenkielinen sana ”viha” voidaan kääntää ranskaksi sekä sanalla ”la haine” että sanalla ”la colère”, mutta ne ovat kuitenkin eri tunteita.

Kielen rakenteet ja käytössä olevat sanat vaikuttavat mielenkiintoisella tavalla siihen mihin kielen puhuja esimerkiksi kiinnittää huomiota. Ranskaa tai jopa englantia puhuttaessa täytyy kiinnittää enemmän huomioita ihmisten sukupuoliin, koska kieliopin rakenteen vaativat sukupuolen ilmaisemista esimerkiksi persoonapronomineja käytettäessä.

Kliseisenä esimerkkinä voi myös ajatella, sitä, miten monella tavalla ja erilaisilla nyansseilla suomalainen voi kuvata lunta, kun taas monesta muusta kielestä löytyy ehkä vain yksi sana lumelle. Tämä esimerkki osoittaa, että kulttuuri ja ympäristö muokkaavat kieltä, mutta samalla kieli muokkaa sitä, miten me näemme ympäröivän maailman.

Kelluva kieli

Kieli kelluu kulttuurin pinnalla ja heijastaa koko ajan kulttuuria, mutta myös ihmisiä, jotka käyttävät sitä. Jokainen kulttuuri pohjaa tiettyihin teoksiin ja tiettyihin sanontoihin, joita ulkomaalaisena on vaikea ottaa haltuun, koska niiden määrä saattaa olla niin valtava. Tällainen kulttuurinen pääoma on valtavan arvokasta.

Suomessa me kaikki tunnemme jollain tasolla Kalevalaa tai Aleksis Kiven ja Eino Leinon tuotantoa, ja meille on luontevaa käyttää noita pohjatekstejä uusien kielellisten ilmausten taustana. Siksi olikin hauskaa huomata, kun koko kansan rakastama Cheek julkaisi kappaleen nimeltä ”Keinu”, joka lainaa Eino Leinon ”Jumalten keinu” –nimisestä runosta. Näin Cheek liittää itsenä mielenkiintoisella tavalla suomalaiseen runouden perinteeseen.

Me kaikki kellumme jossain omituisessa kielen, kulttuurin ja ihmisyyden välimaastossa ja pyrimme ilmaisemaan tunteitamme kielellämme, mutta myös kulttuuriimme kirjoitetulla normeilla. Jo itse kieli on osa kultuuria, koska onhan jokainen kieli oma luonnollisella tavalla keinotekoinen rakenteensa. Eri kieliyhteisöllä on erilaisia normeja samojen asioiden ilmaisuun. Kieli on viestinnän ja yhteistyön väline. Kieli on yhteenkuuluvuuden väline. Kieli on yhteisö, joka hahmottaa maailmaa samojen kehysten lävitse.

Me olemme yhteisö. Me olemme kieli. Me muutumme kielen mukana ja kieli muuttuu meidän mukanamme. Kotini on siellä, missä voin puhua äidinkieltäni.

*

Jos aihe kiinnostaa enemmän niin Yleisradion lähettämässä Aristoteleen kantapään jaksossa käsiteltiin muutama vuosi sitten sitä, miten eri kielet tuottavat erilaista ajattelua. https://areena.yle.fi/1-3046641

70 / minulla on suunnaton ikävä

Minulla on suunnaton ikävä

- monikerroksisia ikkunalaseja
- lattialämmitystä
- Abloyn lukkoja
- toimivaa wi-fiä
- suomalaisen ruokakaupan maustehyllyä
- opettajien powerpoint-esityksiä
- yliopiston ravintolan rupuista salaattipöytää.

***

Maanantaina heräsin ja syksy oli täällä. Maa oli kostean märkää ja kylmä tuuli puhalsi kasvoille aamulla. Aurinko kurkisti paksujen harmaiden pilvien takaa kirkkaan keltaisena, mutta sen lämpö ei enää yltänyt minulle asti. Siitä asti olen palellut täällä. Keskuslämmitys meni päälle kolme päivää sitten, mutta patteri on edelleenkin vain kädenlämpöinen, joten aamulla ei tee mieli nousta sängystä. Ehkä ranskalaiset joskus huomaa, että lattialämmitys on aika hieno asia, ja että ikkunoissa ja seinissä voi olla vähän eristeitäkin, vaikka kesällä täällä onkin lämmin.

Kuitenkin, olen iloinen, että nyt voin käyttää villapaitoja ja käyttää villakangastakkia ja nahkakenkiä.

41 / olen kotona

Kuukausi täällä ja tunnen olevani kotona.

Olen kotona vaikka viimeviikolla sulake paloi ja kulkukorttini ei enää tahtonut päästää minua takaisin sisään.

Olen kotona ja viihdyn pienessä yksiössäni. Olen kotona tässä leppoisassa kaupungissa, jossa aurinko lämmittää vielä lokakuussa. Välillä tuntuu, että olen lomalla, kun aurinko lämmittää melkein liikaa ja puistoissa kasvaa palmuja.

Yllätyin kuinka nopeasti sopeuduin elämään Euroopan toisella laidalla. Luulen, että se on todiste siitä, että ihmiset ovat erittäin sopeutuvaisia, mutta myös siitä, että me kaikki ihmiset olemme jollain tapaa samanlaisia vaikka kulttuurisia eroja silti riittää.

  
  

Muutama huomio Ranskasta, ranskalaisista ja ranskasta:

1 - Älä koskaan mene shoppailemaan lauantaina, koska silloin kaikki paikalliset pakkautuvat kauppakeskuksiin.

2 - Sunnuntaina on turha kuvitella tekevänsä ostoksia tai oikeastaan mitään, sillä koko kaupunki uinuu ja ihmiset viettävät aikaa perheensä kanssa. (Suurin osa ruokakaupoistakin on kiinni.)

3 - Pankit, virastot, ravintolat ja melkein kaikki paikat pitävät jossain vaiheessa iltapäivää tunnin tai kahden tauon.

4 - WC-paperi saattaa olla vaaleanpunaista tai se saattaa tuoksua vaniljalta tai laventelilta.

5 - Fyysinen läheisyys: Keskustelukumppania kosketetaan paljon luontevammin kuin Suomessa. Poskisuudelmat.

6 - Aikataulut: Mihinkään ei tarvitse saapua ajoissa sillä mikään ei koskaan ala ihan sovittuun aikaan ja jopa 15 minuutin myöhästyminen on ihan sallittua.

7 - Opiskelijoille suurin osa museoista on ilmaisia ja suurin yllätys minulle oli, että paikallinen eläintarha on kaikille kävijöille ilmainen.

Lähtöön 17 tuntia

Aamulla heräsin flunssaan ja räkään, mutta minun oli pakko nousta siivoamaan, jotta ehtisin tehdä kaiken järkevässä ajassa. Nyt istun junassa ja paine nenäonteloissa kasvaa ja silmät painuvat kiinni. Yritän keskittyä tervehtymiseen, mutta todellisuudessa en pysty keskittymään yhtään mihinkään.

Eilen aamuvuoron jälkeen hyvästelin työpaikkani. Myöhemmin illalla keitin ystäväni kanssa kattilallisen pastaa ja nostin käteeni jokaisen tavarani ja perustelin miksi haluan ottaa ne mukaan. Jos hävisin argumentoinnin, jouduin luopumaan tavarasta. Lopulta vain kauhistuin sitä materian määrää, minkä olin ahtanut 26 neliömetrin yksiööni ja tein hätiköityjä päätöksiä. Laitoin esimerkiksi roskikseen pussillisen ihan hyviä sukkia, jotka eivät vain mahtuneet matkalaukkuihin. Ja silti pakkasin matkalaukkuni turpean pyöreiksi.

Tampereen hyvästeleminen oli yllättävän helppoa. Voi tietenkin olla, että flunssaisena ja väsyneenä en ole vielä ihan käsittänyt mitä nyt tapahtuu. Viimeiset päivät olen juossut paikasta toiseen ja yrittänyt mahduttaa elämääni matkalaukkuihin. Tuntui kummalliselta ottaa seiniltä pois taulut ja kantaa monia tärkeitä asioita häkkivaraston miellyttävän tunkkaiseen tuoksuun. Pahinta oli kuitenkin luopua kirjoista. Oon koonnut mun kirjahyllyyn paljon klassikoita ja turvallisia kirjoja, joihin voi palata ja joihin liittyy hyviä muistoja. ja ne kaikki jäivät nyt tänne odottamaan minua.

Huomenna tähän aikaan olen jo Pariisissa (luultavasti luhistuneena matkalaukkujen ja reppujen alle jollain ahtaalla metroasemalla). Kerron ehkä myöhemmin lisää lähtemisen fiiliksistä, koska ainakin vielä oloni on niin epätodellinen, mutta myös miltei välinpitämättömän rauhallinen.

Ennen alkua

Lähtöön on vielä viisi päivää. Olen vihdoin saanut käytännön asiat hoidettua.

Sitä helpotuksen määrää ei voi sanoin kuvailla, kun auringon noustessa lakipisteeseen sain kaiken valmiiksi ja voin nyt kohdata kaiken uuden. Kaiken sen minkä syyskesän hehkuva aurinko valaisee. Minulla menee hetki tottua näkemään sokaisevassa valossa, mutta haluan nähdä uuden. Haluan kulkea klassikoiden jalanjäljissä, olla eurooppalainen. Olla utelias.

Viidennen auringonnousun mukana nousen minäkin lentokoneessa kohti mahtipontisena keikaroivaa Ranskaa. Mutta sitä ennen joudun vielä pakkaamaan kaiken tähdellisen matkalaukkuihin ja hyvästelemään satavuotisjuhlahumussa olevan kotimaani.

Tämä blogi tulee toimimaan tukikohtana, muistikirjana ja valokuva-albumina minulle itselleni ja kaikille teille, jotka haluatte seurata matkaani ja elämääni Etelä-Ranskassa Montpellierin kaupungissa.