Aamulla heräsin flunssaan ja räkään, mutta minun oli pakko nousta siivoamaan, jotta ehtisin tehdä kaiken järkevässä ajassa. Nyt istun junassa ja paine nenäonteloissa kasvaa ja silmät painuvat kiinni. Yritän keskittyä tervehtymiseen, mutta todellisuudessa en pysty keskittymään yhtään mihinkään.
Eilen aamuvuoron jälkeen hyvästelin työpaikkani. Myöhemmin illalla keitin ystäväni kanssa kattilallisen pastaa ja nostin käteeni jokaisen tavarani ja perustelin miksi haluan ottaa ne mukaan. Jos hävisin argumentoinnin, jouduin luopumaan tavarasta. Lopulta vain kauhistuin sitä materian määrää, minkä olin ahtanut 26 neliömetrin yksiööni ja tein hätiköityjä päätöksiä. Laitoin esimerkiksi roskikseen pussillisen ihan hyviä sukkia, jotka eivät vain mahtuneet matkalaukkuihin. Ja silti pakkasin matkalaukkuni turpean pyöreiksi.
Tampereen hyvästeleminen oli yllättävän helppoa. Voi tietenkin olla, että flunssaisena ja väsyneenä en ole vielä ihan käsittänyt mitä nyt tapahtuu. Viimeiset päivät olen juossut paikasta toiseen ja yrittänyt mahduttaa elämääni matkalaukkuihin. Tuntui kummalliselta ottaa seiniltä pois taulut ja kantaa monia tärkeitä asioita häkkivaraston miellyttävän tunkkaiseen tuoksuun. Pahinta oli kuitenkin luopua kirjoista. Oon koonnut mun kirjahyllyyn paljon klassikoita ja turvallisia kirjoja, joihin voi palata ja joihin liittyy hyviä muistoja. ja ne kaikki jäivät nyt tänne odottamaan minua.
Huomenna tähän aikaan olen jo Pariisissa (luultavasti luhistuneena matkalaukkujen ja reppujen alle jollain ahtaalla metroasemalla). Kerron ehkä myöhemmin lisää lähtemisen fiiliksistä, koska ainakin vielä oloni on niin epätodellinen, mutta myös miltei välinpitämättömän rauhallinen.
