20180517

Lähtö

Huomenna matkustan raitiovaunulla viimeisen kerran tässä aurinkoisessa etelän kaupungissa ja nostan matkalaukkuni linja-autoon, joka kuljettaa minut 800 kilometriä pohjoiseen, kaupunkiin, jota on myös kutsuttu yhdeksi maailman romanttisimmaksi kaupungiksi.

Sieltä matka jatkuu muutaman mutkan kautta Suomeen. Kotiin.

Tuntuu tosi kummalta ajatella, että 9 kuukautta kestänyt ajanjakso elämässäni on lähestymässä loppua. Vaikka lähtö Montpellieristä on jo huomenna, en ole vielä oikein ymmärtänyt sen todellisuutta. Luultavasti se iskee sitten kun istun linja-auton kyytiin ja illan hämärtyessä tutut seudut jäävät taakse.

Tämä vuosi on ollut monia asioita. Monia asioita, jotka jo etukäteen kuvittelin, mutta myös monia asioita, joita en edes osannut ajatella.

Vielä en kirjoita hyvästejä, koska olen vielä täällä.
Vielä meillä on aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti