100 Kieli on koti

Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi 6.12.2017, Montpellier, Ranska

Äidinkieli

Hetkittäin minulla on suunnaton ikävä kotiin, Suomeen, sinne missä ihmiset puhuvat minulle tuttua kieltä ja ajattelevat minulle tutulla tavalla. Äidinmaidossa me olemme imeneet itseemme kielen, joka tulee aina olemaan osa meitä.

Näiden vajaan neljän kuukauden aikana, jotka olen viettänyt Ranskassa, olen huomannut, että kieli on minulle erittäin tärkeä elementti. Olen huomannut, että kieli määrittää ja vaikuttaa niin monta asiaa. Olen avoin ja innokas tutustumaan uusiin kulttuureihin, uusiin kieliin, uusiin ajatuksiin. Koen silti, että voin ilmaista itseäni parhaiten rakkaalla äidinkielelläni. Muistan joskus Suomessa ajatelleeni, että voisin ihan hyvin muuttaa ulkomaille koko elämäkseni. Nyt en ole asiasta niinkään varma.

Totta kai olen erittäin onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus viettää aikaa täällä eteläisessä Euroopassa ja tutustua uusiin ajatuksiin, laajentaa kielitaitoani ja oppia uusia tapoja ilmaista itseäni. Samalla olen kuitenkin huomannut, että äidinkieli on yhteisö, josta ei noin vain pääse eroon. Se on myös yhteisö, johon on hankala päästä sisään ulkopuolisena.

 

Kieli ja mieli

Kirjallisuuden opiskelijana olen oppinut lukemaan paljon erilaista kaunokirjallisuutta. Monessa romaanissa itse tarina on se, joka vetää puoleensa ja kiehtoo, mutta minulle on usein jopa tarinaa tärkeämpi se kieliasu ja ne metaforat ja viittaukset jotka muodostavat tarinan. Rakastan pieniä nokkelia alluusioita (epäsuora viittaus kaunokirjalliseen tai muuhun teokseen, TTP), joilla tekstiin voi saada niin paljon lisää syvyyttä. Ja kun kirjoitan itse, yritän luoda kontekstien verkon, joka on huomaamaton, mutta avautuessaan lukijalle tuottaa iloisia oivalluksia. Teksti ja kieli ei ole pelkästään viestinnän väline vaan myös oivalluksia ja tunteita.

Rakastan tyhmiä suomenkielisiä sanaleikkejä. Rakastan siteerata radion listahittien sanoituksia ja väännellä niitä tilanteeseen sopivaksi. Tällaiseen leikittelyyn kielitaitoni ja kompetenssini ei riitä vielä vierailla kielillä.

Vieraassa kieliympäristössä eläminen on ajoittain raskasta, kun energiaa kuluu pelkästään pakollisen tiedon vastaanottamiseen ja välittämiseen. Jokaiseen kieleen liittyy niin paljon erilaisia tasoja, että niiden omaksuminen on kovan työn takana. Viestinnällisen tason saavuttaa yleensä, kun opiskelee kieliopin perusteet ja arkipäivän tilanteisiin liittyvän sanaston, mutta silloinkin on välillä vaikea tietää mitä sanaa tulisi käyttää missäkin yhteydessä. Millaisia konnotaatioita sanoihin liittyy? Jokainen suomalainen varmasti tunnistaa sen, miten erilaisen sävyn puheeseen tuo, kun käyttää kirjakielisiä muotoja persoonapronomineista puhekielisten muotojen sijasta (minä – mä, mää …). Välillä vierasta kieltä käyttäessä on vaikea tietää mitä sanaa jossain tilanteessa tulisi käyttää: Mikä on vihan, suuttumuksen ja ärsyyntyneisyyden ero? Suomenkielinen sana ”viha” voidaan kääntää ranskaksi sekä sanalla ”la haine” että sanalla ”la colère”, mutta ne ovat kuitenkin eri tunteita.

Kielen rakenteet ja käytössä olevat sanat vaikuttavat mielenkiintoisella tavalla siihen mihin kielen puhuja esimerkiksi kiinnittää huomiota. Ranskaa tai jopa englantia puhuttaessa täytyy kiinnittää enemmän huomioita ihmisten sukupuoliin, koska kieliopin rakenteen vaativat sukupuolen ilmaisemista esimerkiksi persoonapronomineja käytettäessä.

Kliseisenä esimerkkinä voi myös ajatella, sitä, miten monella tavalla ja erilaisilla nyansseilla suomalainen voi kuvata lunta, kun taas monesta muusta kielestä löytyy ehkä vain yksi sana lumelle. Tämä esimerkki osoittaa, että kulttuuri ja ympäristö muokkaavat kieltä, mutta samalla kieli muokkaa sitä, miten me näemme ympäröivän maailman.

Kelluva kieli

Kieli kelluu kulttuurin pinnalla ja heijastaa koko ajan kulttuuria, mutta myös ihmisiä, jotka käyttävät sitä. Jokainen kulttuuri pohjaa tiettyihin teoksiin ja tiettyihin sanontoihin, joita ulkomaalaisena on vaikea ottaa haltuun, koska niiden määrä saattaa olla niin valtava. Tällainen kulttuurinen pääoma on valtavan arvokasta.

Suomessa me kaikki tunnemme jollain tasolla Kalevalaa tai Aleksis Kiven ja Eino Leinon tuotantoa, ja meille on luontevaa käyttää noita pohjatekstejä uusien kielellisten ilmausten taustana. Siksi olikin hauskaa huomata, kun koko kansan rakastama Cheek julkaisi kappaleen nimeltä ”Keinu”, joka lainaa Eino Leinon ”Jumalten keinu” –nimisestä runosta. Näin Cheek liittää itsenä mielenkiintoisella tavalla suomalaiseen runouden perinteeseen.

Me kaikki kellumme jossain omituisessa kielen, kulttuurin ja ihmisyyden välimaastossa ja pyrimme ilmaisemaan tunteitamme kielellämme, mutta myös kulttuuriimme kirjoitetulla normeilla. Jo itse kieli on osa kultuuria, koska onhan jokainen kieli oma luonnollisella tavalla keinotekoinen rakenteensa. Eri kieliyhteisöllä on erilaisia normeja samojen asioiden ilmaisuun. Kieli on viestinnän ja yhteistyön väline. Kieli on yhteenkuuluvuuden väline. Kieli on yhteisö, joka hahmottaa maailmaa samojen kehysten lävitse.

Me olemme yhteisö. Me olemme kieli. Me muutumme kielen mukana ja kieli muuttuu meidän mukanamme. Kotini on siellä, missä voin puhua äidinkieltäni.

*

Jos aihe kiinnostaa enemmän niin Yleisradion lähettämässä Aristoteleen kantapään jaksossa käsiteltiin muutama vuosi sitten sitä, miten eri kielet tuottavat erilaista ajattelua. https://areena.yle.fi/1-3046641