Viikonloppuna matkasin yhdentoista muun Erasmus-opiskelijan kanssa Marseilleen. Ihan muuten vaan, katsomaan nähtävyyksiä ja nauttimaan yhteisestä ajasta. Ostin tottakai itselleni tuliaisiksi Marseillen saippuaa (savon de Marseille) ja huomasin viikonlopun aikana, että yksitoista ihmistä on hieman liian iso porukka kaupunkilomalle. Vaikka meillä oli hauskaa, niin ihmisten määrä johti pakostakin odotteluun ja turhaan säätämiseen.
Vanha satama (vieux port) oli erittäin kaunis ja viihtyisä. Kun sain kuulla, että pääsin vaihtoon Montpellieriin, luulin pitkään, että kyseessä on jokin Marseillen kaltainen satamakaupunki, jossa on paljon rantaviivaa ja sinistä merta vasten valkoisena hohtavia purjeveneitä. Totuus on kuitenkin se, että Montpellierin ja Välimeren välissä on 20 kilometriä suolan tuhoamaa maata ja rämeikköä. Mutta kyllä Montpellierkin on kaunis ja pidän sen pikkukaupungin leppoisuudesta ehkä kuitenkin enemmän kuin vaikkapa Marseillen tai Pariisin kiireestä.
Marseillessa vietetyn viikonlopuna aikana tein päätelmän, että (kärjistetysti) miltei jokaisesta ranskalaisesta kaupungista löytyy kirkko tai katedraali joka on nimetty Neitsyt Marian mukaan Notre Dameksi. Lisäksi jokaisesta kaupungista löytyy: Kenraali ja presidentti Charles de Gaullelle omistettu katu tai aukio. Paikka (katu, koulu, jne.) joka kantaa Victor Hugon tai jonkun muun kuuluisan ranskalaisen kirjailijan nimeä. Riemukaari (l'arc de triomphe), joita rakennettiin kaupunkeihin 1800-luvulla sotavoittojen kunniaksi. Aukio, stadion tai muu vastaava joka on omistettu joko Ranskalle, Euroopalle tai vapaudelle (Place de France, Stade de France, Place de l'Europe, Place de la liberté...).
Ranskalaisilla on omituinen halu nimettä paikkoja, kouluja, rakennuksia, yliopistoja, asemia ja oikeastaan kaikkea mahdollista pyhimysten, sotasankareiden, poliitikkojen, kirjailijoiden ja oikeastaan kenen tahansa (yleensä kuitenkin miehen) nimellä. Kyllähän sitä tehdään Suomessakin, mutta jotenkin mittakaava on täällä aivan eri kuin meillä.
Eniten minua on yllättänyt kuitenkin ehkä se, että olen törmännyt jo monessa kaupungissa paikannimeen Place du 8 mai 1945 (suomeksi Vuoden 1945 toukokuun kahdeksannen päivän aukio, päivämäärä viittaa toisen maailmansodan päättymispäivään). Paikannimiin liittyvä historia ja henkilöiden ja tapahtumien kunnioittaminen on mielenkiintoinen piirre ranskalaisessa yhteiskunnassa, joka tuntuu minusta muutenkin kankeammalta ja perinteitäkunnioittavammalta kuin minulle tuttu Suomi.
***
Jos jaksoit lukea tänne asti, niin jätä jälki itsestäsi ja klikkaa alta jotain kolmesta vaihtoehdosta: kiinnostavaa, kamalaa, tsemppiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti